maanantai 3. syyskuuta 2012

Sosiaalisessa mediassa tapahtuu by Hale Okkonen


Syksy jo saa…

Lomat on vietetty. Kuukauden nimessä esiintyy sana "syys" samalla kun itse kunkin kalenteri täyttyy jo kovaa kyytiä lokakuulle, marraskuulle, joulukuulle… Digimaailma muuttuu koko ajan hirmuista vauhtia, se on selvää, joten sosiaalisessa mediassa on kesän aikana taas tapahtunut merkittäviä uudistuksia. Ajattelin koostaa tällaisen listan muutamasta omasta mielestäni tämän kesän merkittävimmästä uudistuksesta, mutta otan samalla vastaan mielelläni muidenkin havaintoja meiltä ja maailmalta. 

Blogipostaus on julkaistu alunperin Okkosen Halen Sometimes - Sosiaalisen median aika blogissa ja toimin avustavana kirjoittajana tuon kohdan 3 osalta. Siksiköhän se kohta juuri on niin sekava ;-) No toistaiseksi Googlen karttapalvelut ovat vasta järjestäytymässä...

1. Pinterest yleistyi ja avautui
Pinterest on yleistynyt niin nopeasti, että se on tällä hetkellä jo maailman kolmanneksi suosituin somepalvelu. Myös Suomessa on havaittavissa liikehdintää, kun yhä useamman kaverin Facebook-profiileihin virtaa pinnauksia ja kuvia Pinterestistä. Aivan hiljattain Pinterest muuttui myös kaikille avoimeksi, eli enää et tarvitse kutsua luodaksesi tunnuksia.
Toistaiseksi vielä Pinterestissä ei ole erillisiä yritystilejä, vaan käyttötarkoituksesta riippumatta kaikki avaavat samankaltaisen tilin. Arvelen kuitenkin, että tämä tulee muuttumaan jollain aikavälillä aivan kuten Facebookissakin aikanaan. Yritykset ovat joka tapauksessa löytäneet Pinterestin ja verkosta löytyy lukuisia vinkkejä sille, miten palvelua voi hyödyntää markkinointitarkoituksiin. Yleisin esimerkki lienee ”Pin it and win it” tyyppiset arvonnat, joissa pinnaamalla kuvan osallistut arvontaan.


2. Facebook mainoksien hinta nousi ja mainososasto uudistui
Vielä puolisen vuotta sitten peruskampanjaan sai helpostikin klikkauksen alle parilla kymmenellä sentillä, mutta muutamassa kuukaudessa hinnat nousivat ja Facebook tarjoaa melkein poikkeuksetta klikkaukseen hintahaarukan alarajaksi vähintään neljääkymmentä senttiä. Toki voit ostaa vielä tuhat näyttökertaa, jolloin jos onnistut saamaan aikaan tosi tehokkaan mainoksen, klikkashinta voi vielä parhaimmillaan jäädä hyvinkin alhaiseksi.

Koska naamakirja on kuitenkin edelleen maailman ainoa mainosmuoto, jossa voi kohdentaa kampanjoita hyvinkin tarkkaan tykkäyksien perusteella, on fb-mainoksien käyttö silti ihan perusteltua jos tarkoituksena on saada uusia tykkäyksiä tai ajaa liikennettä esim. arvonta- tai tilauslomakkeelle. Yleismainontaan Facebookista ei oikein ole.

Myös Facebookin koko mainososasto muuttui. En ala uudistuksia sen tarkemmin erittelemään, sillä perusperiaate on pysynyt melko lailla samana.

...ja jos et vielä lukaissut. Tässä melko tuore blogipostaukseni Facebook-mainonnasta.

3. Google+ Local Pages korvasi Google Placesin yrityssivun
Ystävämme Google hämmensi edelleen jo aiemmin hieman kompleksista yritysten karttasivua eli paikkaa Google Mapsissä, jossa yritykset voivat esitellä itseään. Nyt entiset Google Maps yrityssivut on muunnettu Google+ Local Pages nimiseksi. Edelleen tietojen hallinta ja päivitys onnistuu ”vanhalla” työkalulla eli Google Placesista. Jos yritykselläsi on jo Google+ Page Google+ -palvelussa, niin sitten sinulla on kaksi sivua, jotka tosin jossain vaiheessa yhdistynevät... Yksinkertaistako – ei minusta.

Yhteenvetona homma menee käsittääkseni näin:
       Google Maps = Googlen karttapalvelu
       Google Maps Places ”yrityssivu” = poistunut käytöstä/korvautunut Google+ Local Pagella
       Google+ Local = korvannut Google Places ”yrityssivun”
       Google+ Page = yrityksen sivu Google+:ssa
       Google Places = työkalu/sivu, jolla päivitetään yrityksen näkyvyyttä Google Mapsissä ja Google+ Local sivulla

Huoh...


4. Instagram muutti nettikuvien maailman
Sosiaalinen, älypuhelimiin ladattava kamerasovellus Instagram on niin ikään yleistynyt huomattavasti ja heinäkuussa Instagram ilmoittikin käyttäjämääriensä nousseen jo 80 miljoonaan. Helppokäyttöinen aplikaatio ”tekee kenestä tahansa huippuvalokuvaajan” sillä pienellä Instagram säädöllä tavallisestakin valokuvasta tulee mielenkiintoinen ja jännittävä. Allekirjoittanut ainakin on siirtynyt iPhonen kamerasta lähes kokonaan käyttämään Instagramia, sillä sillä otettuja valokuva vain on niin kiva katsella. Facebook osti Instagramin huhtikuussa miljardilla dollarilla, joten kytkökseen liittyviä uusia ominaisuuksia voi jo pikku hiljaa ruveta odottelemaan.


Loppukaneetti

Tässä oli siis vain super-ohut pintaraapaisu sosiaalisen median viimeaikaisiin uudistuksiin, mutta jo pelkästään nämä summaamalla ainakin allekirjoittaneella tulee kyllä sellainen perässä pysymättömyyden fiilis… :)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Facebookin markkinoidut eli maksetut päivitykset

Jahans, tämän päivän en uskonut koittavan. Aloittelen blogia. Olen aina ajatellut, ettei aikani riitä blogin pitämiseen tai en jaksa kirjoittaa. Ja lukisiko sitä kukaan, tuskin... Näin varmaan moni avaa ensimmäisen oman blogimerkinnän, mutta omalla kohdallani tämä on totisinta totta. Nytkin pitäisi kiireesti yrittää hoitaa miljoona hommaa, jotta voisi tiistaina jäädä viimeisen valmennuksen jälkeen lomalle. Halusin kuitenkin lyhyesti puida mielenkiintoista testicasea vielä - ekassa omassa (muutaman vierailevan olen kirjoittanut) ja mahdollisesti viimeisessä blogissani, jos en enää keksi sanottavaa tai en saa aikaiseksi kirjoittaa ;-)

Sitten asiaan. Facebook toi jokin aika sitten myös Suomessa mahdolliseksi kerätä yrityksen FB-sivulla olevalle päivitykselle lisää silmäpareja. Se tapahtuu klikkaamalla päivityksen alla olevaa markkinoi linkkiä. Sieltä voi valita maksutavat ja budjetit. Tein kaksi täysin samansisältöistä päivitystä FlowHousen Facebook-sivuilla.

Testipäivitys A, jonka näkyvyydestä en maksanut

Toisen päivityksen (B) näkyvyydestä maksoin luottokortilla 5€. Aluksi päivitys B eli maksullinen kiri selvästi etumatkaa, sillä oli tavoitettu jopa tuplasti enemmän FB-käyttäjiä kuin päivityksellä A. Pikkuhiljaa kuitenkin maksuton päivitys alkoi taas saavuttaa maksullista siten, että saman päivän iltana luvut olivat lähes identtiset! Merkillistä. Keskustelin tästä eri ihmisten kanssa niin FB:ssä kuin sen ulkopuolellakin ja tulimme siihen tulokseen, että testimme päivitys oli liian kiinnostava ;-) Ihmiset peukuttivat hyvää kuvaa (TV:n retro testikuva) ja päivityksen luontainen näkyvyys kasvoi huippuun. Eli päivitys sai todella hyvän näkyvyyden, maksaminen ei auttanut juurikaan näkyvyydessä! Ajattelin, että koe on epäonnistunut...

No mutta seuraavana kahtena päivänä tapahtui käänne. Maksettu mainos alkoikin kiriä etumatkaa eli sen näkyvyys parani. Ilmainen mainos ei enää saanut luonnollisestikaan FB:ltä näyttöjä, mutta koska maksetun päivityksen mainosajasta (=3 päivää) oli vielä kaksi päivää jäljellä, niin se keräsi vielä paljon klikkauksia! Tämä testini tuntuu tukevan väitettä, josta olen lukenut huomioita myös muualta: maksa päivityksen näkyvyydestä vasta hetken kuluttua, jos se ei muuten kerää näkyvyyttä - tai itseasiassa kannattaako päivityksestä jokatapauksessa maksaa vasta julkaisun jälkeen seuraavana päivänä?

Ylempänä päivityksen A tilastot, alempana maksetun/markkinoidun päivityksen B tilastot
Loppujen lopuksi siis maksamalla 5€ tavoitimme viestillemme n. 1200 lukijaa lisää eli se sai 50% enemmän näkyvyyttä! Onko siis markkinoidussa päivityksessä kuitenkin jujua?

Seuraavia havaintoja ainakin itselleni, miksei myös muille jaettavaksi listasin:
  1. Kaiken a ja o on mielenkiintoiset sisällöt
  2. Markkinoidun päivityksen teho näkyy vasta myöhemmin, kun päivitys ei enää muutoin näkyisi
  3. Valitse mielellään aina päivitykseen mielenkiintoinen kuva
  4. Kaiken a ja o on mielenkiintoiset sisällöt x 99 ;-)
No niin eihän tämä blogikirjoittaminen ollutkaan niin paha juttu. Kenties ensi kerralla joskus kesälomien jälkeen avaan sitä, millä perusteella Facebook-suodattaa tai jättää suodattamatta tykkääjiltämme päivityksi eli aihe olisi ns. EdgeRank-systeemi. Valmistelen siihen liittyen juuri kalvoja maanantain koulutusta varten. Sehän on se syy mikä itseasiassa ajaa sivujen ylläpitäjät maksamaan päivityksistä. Tiesitkö, että vain murto-osa tykkääjistä näkee mitä sivuillesi kirjoitat?

PS. Tykkää FlowHousesta Facebookissa, www.facebook.com/flowhouse, siellä julkaisemme kaikki parhaat vinkkimme, ilmaisten koulutusten päivämäärät ja muistan kyllä kertoa, jos tulee toinenkin blogimerkintä ;-) Internet-markkinoinnista voit lukea lisää täältä...